MITÄ ON PERHEFUTIS?
Perhefutis on lasten ja vanhempien yhteinen harrastus, jossa nautitaan liikunnasta monipuolisesti ja turvallisesti kerran viikossa. Lapsen mukana voi olla myös joku muu läheinen aikuinen, kuin oma äiti tai isä. KoiPSissa perhefutisryhmät on jaettu ikätasoisesti 1-2 -vuotiaiden ja 3-4 -vuotiaiden ryhmiin.
Ilmoittaudu NYT mukaan!
Perhefutis 1-2 -vuotiaille SUNNUNTAISIN
Perhefutis 1-2 -vuotiaille
(Lapsi + vanhempi)
Lapselle toiminta tarjoaa aikuisen jakamattoman huomion ja vanhemmalle perhefutis on mahdollisuus rentoutua arjen kiireen keskellä yhteisen tekemisen parissa. Perhefutiksessa liikutaan ja leikitään monipuolisesti, tehdään temppuratoja ja opetellaan liikunnallisia taitoja. Käytämme pallon lisäksi muitakin välineitä, joiden tehtävä on innostaa lapsia mukaan liikuntaan.
Vanhemmat ovat koko ajan aktiivisesti mukana ja heidän tehtävänsä on olla mallina sekä tukea ja innostaa omaa lasta liikkumaan. Vanhempien on myös hyvä huomioida, että tämän ikäiset lapset kehittyvät hyvin eri tahtiin. Ryhmässä ohjelma on pyritty suunnittelemaan siten, että olisi vähän jokaiselle sopivaa ohjemaa; juuri yksi vuotta täyttäneelle sekä jo hyvin vauhdikkaalle kaksivuotiaalle.
Kevätkaudella 2026 perhefutikset 1-2 -vuotiaille järjestetään kerran viikossa sunnuntaisin klo 10:10-10:50 (40 minuuttia) Havukosken koulun liikuntasalissa, os. Tarhakuja 2 01360 Vantaa.
Aikataulu
SUNNUNTAISIN, 11.1.-26.4.2026, YHTEENSÄ 15 KERTAA
11.1.2026
18.1.2026
25.1.2026
1.2.2026
8.2.2026
15.2.2026
22.2.2026
1.3.2.2026
8.3.2026
15.3.2026
22.3.2026
29.3.2026
PÄÄSIÄINEN (EI KERHOA)
12.4.2026
19.4.2026
26.4.2025
Varustus
Sisäliikuntakengät tai -tossut. Liikunnalliset vaatteet, oma pallo, juomapullo ja iloinen mieli sekä lapsella että aikuisella. Tarvittaessa myös meiltä voi lainata pallon.
Kerhomaksu
LOPPUKAUSI 79€, sisältäen vakuutuksen ja halutessanne yhden t-paidan KoiPS logolla (koko 90/100 tai 110/120). Jumppakassi helppo ostaa samassa ilmoittautumisessa! Tuotteet valitaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Maksua ei palauteta, pl. jos kerho peruuntuuu. Myös kesken kauden voi ilmoittautua mukaan ryhmiin, joissa on tilaa!
Lisätietoja:
Anki Korkalainen
KoiPS kerhovastaava
Ilmoittaudu TÄSTÄ mukaan!
Perhefutis 1-2 -vuotiaille SUNNUNTAISIN
KoiPS kerhot myös Instagramissa!

