Onnittelut Jarmo Kuusistolle!
KoiPS:n P13-ikäluokassa joukkueenjohtajana ja valmentajana toimiva Jarmo Kuusisto on valittu seurassa elokuun Kuukauden vapaaehtoiseksi. Hän sai viime viikon Seurapäivänä palkinnoksi kuntokeskus EasyFitin lahjakortin.
Kuusisto on toiminut nykyisissä tehtävissään joukkueenjohtajana kaksi kautta sekä valmentajana jo useita vuosia. Hän on lisäksi osallistunut aktiivisesti seuran muihinkin vapaaehtoistöihin, kuten Sinelli Areenan kotipukukopin maalaukseen ja yleiseen ehostukseen, minkä myötä paikasta on tullut toimiva ja viihtyisä tila esimerkiksi vanhempainiltoihin ja koulutustilaisuuksiin.
Moi Jarmo, kerrotko hieman mahdollisesta omasta jalkapallo- ja urheilutaustastasi?
– Harrastin nuorena hiihtoa ja yleisurheilua, kunnes siirryin salibandyn pariin. Futista on tullut jonkin verran höntsäiltyä, mutta sitäkin enemmän harrastan penkkiurheilua. Seuraan kiinnostuneena niin kotimaista kuin kansainvälistä jalkapalloa. Suomen lisäksi lempisarjojani ovat muun muassa Saksan, Italian ja Englannin liigat.
Mikä seuran vapaaehtoistoiminnassa motivoi ja ilahduttaa eniten?
– Omien poikieni harrastus on toki lähtökohta, muttei ainoa tärkeä tekijä. Olen tottunut järjestelemään asioita ja tekemään vapaaehtoistöitä, mikä liittyy jonkinlaiseen vastuuntuntoon. Asioiden on toimittava, mutta ne eivät toimi, jos joku ei tee niitä. On palkitsevaa, kun pääsee aktiivisesti vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja kun oma kädenjälki näkyy. Esimerkiksi kunnostettujen koppien hyötykäytöstä tulee hyvä fiilis. Ne nostavat KoiPS:n imagoa ja lisäävät pr-arvoa, mikä toivottavasti kantaa kentälle saakka. On tärkeää, miltä seura näyttää.
Mikä KoiPS:sta tekee viihtyisän toimintaympäristön?
– Koko seuraväen kanssa on mukava toimia. Kun omat ideat huomioidaan, niitä pääsee myös toteuttamaan. Vastuuvalmentajavetoisesti organisoitu valmennustoiminta tuo jatkuvuutta ja luo muillekin valmentajille ympäristön, jossa on hyvä toimia. KoiPS:ssa on kaiken kaikkiaan erinomainen yhteisöllinen henki. Haluankin kannustaa kaikkia uusia vapaaehtoisia liittymään toimintaan matalalla kynnyksellä mukaan. Pienikin apu voi olla suuri apu.
Kuinka seura voisi vielä kehittyä?
– Ainakin olosuhdekehitys on yksi iso ja tärkeä kokonaisuus. Etenkin talviharjoitusoloissa ja Sinelli Areenan katsomorakenteissa olisi paljon parannettavaa. Jos ja kun seurayhteisöön kuuluu esimerkiksi yritysten päättäjiä, voisiko heitä saada inspiroitua mukaan tukemaan tätä osa-aluetta, johon olen itsekin osallistunut? Kun seuran yhteistyötahot osallistuvat lasten ja nuorten liikuntatoimintaan, kumpikin osapuoli saa positiivista näkyvyyttä. Uudet katsomorakenteet helpottaisivat muun muassa turnausten ja edustusjoukkueen kotipelien järjestämistä.
Mikä jalkapallossa on parasta?
– Se on parhaimmillaan suuria tunteita, lasten tärkeä liikuttaja sekä kiehtova, mielenkiintoinen ja innostava ympäristö, joka tarjoaa mielekkään harrastuksen.
Koivukylän Palloseura onnittelee Jarmo Kuusistoa valinnasta Kuukauden vapaaehtoiseksi ja toivottaa hänelle erinomaista futissyksyä 2026!


