Koivukylän Palloseura kannustaa eri ikäluokkiensa valmentajia suorittamaan niin seuran sisäisiä kuin muiden tahojen järjestämiä valmentajakoulutuksia.
KoiPS:n P16-joukkuetta yhdessä Väinö Rahikaisen kanssa valmentava Sami Huopainen käy parhaillaan Palloliiton UEFA C -koulutusta. Toiminta sisältää tutorointia ja mentorointia niin harjoitus- kuin ottelutilanteissa, joiden suunnitteluun ja toteutukseen kouluttaja keskittyy.
Muita koulutussisältöjä ovat valmentajan johtamistaidot suhteessa joukkueen ikävaiheeseen sekä myöhemmin ohjattava itsearviointi. Tärkeitä tavoitteita ovat myös pelaajien omistajuus, pystyvyys ja osallistaminen perusarjessa. Kouluttaja tukee valmentajan oppimista ja reflektoi tämän kanssa kulloinkin käsiteltäviä aiheita.
– Tämä koulutus on osunut itselleni juuri sopivaan kohtaan suoritettuani aiemmin startti- ja ikävaihekurssit, joista tuli saatua valmentamiseen hyviä perusperiaatteita. UEFA C tuo nyt niihin tarpeellista lisäsisältöä ja laajentaa ymmärrystäni, Huopainen sanoo.
– Esimerkiksi yleisliikunnallisuus, fysiikkaharjoittelun rytmitykset, pallottoman hyökkääjän liikkeet ja sijoittuminen ovat osa-alueita, joihin olen saanut hyödyllistä oppia ja konkreettisia käytännön työkaluja. Osaava kouluttajani on tarjonnut kysymyksiin tarvittavia vastauksia ja perusteluja. Harjoitepankin kasvaessa harjoittelun siirtovaikutus pelaamiseen tehostuu.
KoiPS:ssa viidettä kautta valmentavan Huopaisen kouluttajana toimii kokenut Mika Sandberg. Aiemmin tänä vuonna päivitetty ja Samin parhaillaan suorittama UEFA C alkoi syyskuussa ja päättyy alkuvuoteen 2026 mennessä.
– Tärkeä muutos edellisiin koulutussisältöihin liittyy pelien, harjoitusten ja pelaajakehityksen arviointiin. Asiat, joihin keskitytään, pystytään tuomaan nyt aiempaa selvemmin esille. Tämä parantaa niin valmentajan kuin pelaajien osaamista, Sandberg linjaa.
UEFA C:n pelillistä ydintä on palloa lähellä olevien pelaajien toiminta pelin eri vaiheissa. Koulutettavat saavat uutta ymmärrystä 8v8-peruspelaamisesta, työkaluja pelaajien opettamiseen ja lisäksi monipuolisen tietopaketin fysiikkaharjoittelusta.
– On hienoa, ettei valmentajien tarvitse tällä tavoin yhteistyössä Palloliiton kanssa toteutettavan koulutuksen ansiosta lähteä merta edemmäs kalaan, KoiPS:n toiminnanjohtaja Niko Koskela näkee. Lisätietoja Suomen Palloliiton valmentajakoulutuksista: https://www.palloliitto.fi/opi-ja-kehity/valmentajalle?tab=koulutukset
Koivukylän Palloseura toivottaa kaikille valmentajilleen lisää antoisia hetkiä niin koulutusten kuin itse kenttätoiminnan parissa!


