Onnittelut Ilpo Peltolalle!
KoiPS:n T20-ikäluokassa valmentajana toimiva Ilpo Peltola on valittu seurassa syyskuun Kuukauden vapaaehtoiseksi. Hän saa palkinnoksi kuntokeskus EasyFitin lahjakortin.
Peltola aloitti nykyiset valmennustehtävänsä tämän vuoden toukokuussa. Hänen tyttärensä Hilda oli liittynyt joukkueeseen jo huhtikuussa.
Moi Ilpo, kerrotko hieman mahdollisesta omasta jalkapallo- ja urheilutaustastasi?
– Pelasin nuorena jonkin aikaa jalkapalloa ja pesäpalloa joukkueessa. Sittemmin joukkueurheilu on jäänyt enemmänkin penkkiurheilun puolelle, mutta nyt oman lapsen harrastuksen myötä olen päässyt tutustumaan jalkapalloon myös kentän laidalta ja apuvalmentajan roolissa.
Mikä seuran vapaaehtoistoiminnassa motivoi ja ilahduttaa eniten?
– On hienoa päästä mukaan lasten harrastukseen ja nähdä heidän innostuksensa, onnistumisensa ja kehityksensä. Samalla on mukava olla itse mukana mahdollistamassa sitä, että lapset pääsevät liikkumaan, heillä on kivaa treeneissä ja oppimaan yhdessä.
Mikä tekee KoiPS:sta viihtyisän toimintaympäristön?
– Hyvä yhteishenki ja yhdessä tekeminen. On ollut kiva päästä mukaan joukkueen toimintaan ja huomata, että lasten harrastuksen eteen tehdään töitä yhdessä.
Kuinka seura voisi vielä kehittyä?
– Uusien vapaaehtoisten mukaan saaminen ja heidän tukemisensa ovat tärkeitä asioita. Kun toimintaan on helppo tulla mukaan ja apua sekä neuvoja saa tarvittaessa, yhä useampi uskaltaa lähteä tekemään vapaaehtoistyötä.
Mikä jalkapallossa on parasta?
– Yhdessä tekeminen, liikunnan ilo ja onnistumisen kokemukset. Erityisesti lasten kohdalla on hienoa nähdä, miten harjoituksissa opitut asiat alkavat sujua ja kuinkia paljon iloa pienistäkin onnistumisista syntyy.
Koivukylän Palloseura onnittelee Ilpo Peltolaa valinnasta Kuukauden vapaaehtoiseksi ja toivottaa hänelle lisää antoisia hetkiä futiksen parissa!


