Koivukylän Palloseura pelaa erinomaista kautta naisten Nelosessa!
Joukkue sijoittui kevätlohkonsa ykköseksi voitettuaan seitsemästä ottelustaan viisi, pelattuaan kerran tasan ja hävittyään vain yhden pelin. Kuusitoista pistettä ja maaliero 26-8 kertoivat vakuuttavaa kieltä KoiPS:n mainiosta vireestä.
Pelaajat ovat onnistuneet laajalla rintamalla. Joukkueen paras maalintekijä on toistaiseksi ollut Sofia Ledrew, joka viimeisteli sarjan alkupuoliskon otteluissa yhteensä viisitoista osumaa eli keskimäärin yli kaksi maalia per peli.
KoiPS:n kausi jatkuu Nelosen nousulohkossa, jonka ensimmäisessä ottelussaan joukkue kohtaa perjantaina 25. heinäkuuta FC POHU:n vieraissa. Nousulohkon kotiavaus pelataan Havukosken Sinelli Areenalla sunnuntaina 3. elokuuta, jolloin KoiPS:n vieraaksi saapuu GrIFK/2.
Naisten ja miesten kotiotteluissa on hieno paikallinen futistunnelma. Seura toivottaakin kaikki kannattajansa ja muut jalkapallon ystävät lämpimästi tervetulleiksi Sinelli Areenalle (osoite: Koivukylänväylä 32, 01360 Vantaa).
– Olemme saaneet ottelutapahtumiin ison maailman meininkiä, peleissä kuuluttajana toimiva KoiPS:n kesätyöntekijä, valmentaja ja junioripelaaja Joel Lindqvist sanoo.
– Myös valitsemamme musiikki luo hyvää tunnelmaa. Olemme huomioineet pelaajienkin musatoiveita.
Nelosen kahdentoista joukkueen nousulohko pelataan yhdentoista kierroksen yksinkertaisena sarjana. Sen voittaja nousee suoraan Kolmoseen.
KoiPS:n otteluohjelma:
PE 25.7. klo 19:00 FC POHU-KoiPS (POHU Areena TN)
SU 3.8. klo 20:05 KoiPS-GrIFK/2
TO 7.8. klo 21:05 KoiPS-KaPy/NED
PE 15.8. klo 19:10 TiPS/U23-KoiPS (Rajakylä TN)
TI 19.8. klo 19:30 KoiPS-Valtti/2
PE 29.8. klo 19:00 MPS-KoiPS (Siltamäki 1 N)
LA 6.9 klo 16:30 KoiPS-Kasiysi
KE 10.9. klo 20:05 Sibbo-Vargarna-KoiPS (Söderkulla TN)
KE 17.9 klo 21:05 KoiPS-OPedot
TI 30.9. klo 20:15 PK-09-KoiPS (Metsäkalteva TN)
LA 11.10. klo 14:15 KoiPS-Gnistan/2
Koivukylän Palloseura toivottaa naisten joukkueelleen menestystä Nelosen jännittävään loppukauteen!


