Koivukylän Palloseura täyttää 28. syyskuuta täydet neljäkymmentä vuotta. Seuran 40-vuotisjuhlakirja ilmestyy lähiaikoina. Siinä käsitellään KoiPS:n historiaa vuosikymmen kerrallaan muun muassa henkilöhaastattelujen kautta.
1980-luvun vantaalaislähiö oli nuorelle seuralle otollinen toimintaympäristö. Koivukylään, Havukoskelle ja muualle Itä-Vantaalle muutti juuri tuolloin iso määrä lapsiperheitä, joiden tytöt ja pojat olivat hyvin innostuneita leikkimään, liikkumaan ja pelaamaan.
Ennen kuin KoiPS:n juhlakirja ilmestyy, tässä vähän esimakua julkaisusta seuran alkuaikoihin liittyen:
”Pääkaupunkiseudun vastavalmistuneissa tai vielä rakenteilla olevissa lähiöissä eletään 80-luvun alussa vilkasta aikaa. Laajamittainen maaltamuutto jatkuu. Kotia vaihdetaan myös kaupungin sisällä. Lapsiperheitä riittää.
- Meidänkin taloyhtiössämme asui ainakin 150 lasta, KoiPS:n perustajajäseniin kuuluva ja Vantaalle jo vuonna 1972 muuttanut Rauno Hakkarainen sanoo.
- Lähiössä pelattiin 1970- ja 80-luvulla paljon myös lentopalloa. Esimerkiksi taloyhtiöiden välillä pelattiin järjestettyä lentissarjaa. Nämä kentät olivat kesäisin täynnä pelaajia.
Kun taloyhtiöiden pihoille osuu yhtäaikaisesti iso määrä tyttöjä ja poikia, on selvää, että keksitään paljon yhteistä tekemistä. Leikitään ja pelataan. Tutustutaan ympäröivään luontoon ja käydään lähiostarilla. Kiipeillään puissa ja järjestetään kisoja. Laaditaan omatoimisesti säännöt ja toimitaan niiden mukaan. Voitetaan ja hävitään. Ystävystytään.
Kesälomat ovat koululaisten juhla-aikaa. Pelataan futista, pesistä, nelistä, sulkista ja muita pallopelejä. Juostaan, hypitään, heitetään. Uidaan ja pyöräillään. Joskus vain istuskellaan ja jutellaan niitä näitä tekemättä varsinaisesti mitään erityistä. Pääasia, että ollaan ulkona ja yhdessä.
Talvisin pelataan lätkää ja jääpalloa. Luistellaan ja hiihdetään. Rakennetaan hyppyreitä ja lasketaan mäkeä. Leikitään Jari Kurria ja Matti Nykästä. Rakennetaan lumiukkoja ja -linnoja. Käydään lumisotaa. Annetaan ja saadaan lumipesuja. Liukastellaan ja kaatuillaan. Joskus tekee kipeääkin.
Nyt vajaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin melkein hätkähdyttää, kuinka aktiivisesti, oma-aloitteisesti ja monipuolisesti 70-luvulla syntyneet lapset liikkuivat. Kyse ei ollut mistään pakosta tai välttämättömästä pahasta, vaan yksinkertaisesta halusta ja luontaisesta tarpeesta. Se kaikki oli hauskaa kuin mikä.
Urheilusta eniten kiinnostuneet ja innostuneet haluavat luonnollisesti liittyä seuraan. Samalla he vetävät kavereitaan mukaansa. Kun futisseuroihin liitytään yleensä keväisin ennen sarjakauden alkua, uusien ilmoittautuvien jono on parhaimmillaan kymmenien metrien pituinen.”
Sekä:
”KoiPS:n reippaat E-juniorit kuvailevat futisharrastustaan ja kauden 1987 joukkuettaan muun muassa seuraavasti.
– Joukkueella on hyvä yhteishenki, kiva porukka, ”paras jengi”.
– Parasta joukkueen pelissä on hyvä syöttöpeli ja kova yritys.
– Fudiksessa hauskinta maalien teko, ”tykitykset” ja maalien torjunta.
– Hauskaa, kun harkoissa tulee tosi hiki.
– Ikävintä on häviäminen, varsinkin yhdellä maalilla. Ikävää myös, jos loukkaantuu.
– Kovia, hyviä vastustajia KOPSE, Akilles ja EBK.
KoiPS:ssa toimii vuonna 1987 kolme tyttöjoukkuetta sekä naisjoukkue. Vaikka futis on perinteisesti mielletty melko maskuliiniseksi poikien harrastukseksi, ajat ja asenteet ovat pikkuhiljaa muuttumassa.
- Jalkapallo on ihan kiva laji tytöillekin. Se pitää kunnon korkealla, siitä saa paljon uusia kavereita, ja erityisesti poikien metsästys on kivaa, KoiPS:n C-tytöt Anu Ström ja Heli Sinkkonen tuumivat kauden kynnyksellä.
- Seuralla on paljon tapahtumia ja hyvät valmentajat. Jalkapalloharrastus on täällä halpaa, mutta talviharjoitusmahdollisuuksia kaivataan lisää.”
Mitri Pakkanen
Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja jalkapallovalmentaja, joka on toiminut KoiPS:ssa Fortum Tutorina