Koivukylän Palloseuran hallituksen uudet jäsenet vuoden 2025 alusta lähtien ovat Otto Aura ja Simo Pöyhönen, jotka koko seurayhteisö toivottaa lämpimästi tervetulleiksi!
Hallituksen muut jäsenet Oton ja Simon lisäksi ovat Pasi Lod (puheenjohtaja), Hanna Hulkkonen, Julius Berg, Marko Ferm, Vellu Koskela, Mika Rintala sekä asiantuntijajäsenet Niko Koskela, Terhi Palm, Simo Miettinen ja Tommy Andersson. Mutta annetaan nyt puheenvuoro Auralle ja Pöyhöselle.
Kuinka olet päätynyt mukaan seuratoimintaan?
Otto: “Saavuin seuraan, kun vuonna 2013 syntynyt poikani aloitti aloitti futisharrastuksen vähän ennen varsinaista joukkuetoimintaa. Olimme sinä syksynä mukana 1-2 kuukautta, kunnes ilmoittauduin heti alussa vapaaehtoiseksi kyseiseen ikäkausijoukkueeseen. Itselläni on aiempaa taustaa salibandysta ja muista mailapeleistä myös jääkiekkomaalivahtina. Olen asunut Koivukylän alueella vuodesta 2006, joten KoiPS oli meille sikäli luonnollinen valinta.”
Simo: “KoiPS on minulle tuttu seura jo pitkältä ajalta, sillä setäni, serkkuni ja pikkuserkkuni, joka on toiminut pojilleni tärkeänä esikuvana, ovat olleet mukana toiminnassa. Olen itse pelannut futsalia, järjestänyt kisoja ja toiminut tuomarina Jyväskylän opiskelijapiireissä. Asumme Ilolassa ihan KoiPS:n toiminta-alueen kupeessa ja valmennan apuna seuran P17-ikäluokassa.”
Mitkä ovat hallitustyön vastuualueesi?
O: “Osallistun seuran tapahtumajärjestelyihin ja viestintään. Katsotaan vielä, miten roolijakomme muotoutuvat, mutta työ tekijänsä opettaa. On hienoa, että KoiPS:n seuratapahtumissa on viime vuosina nähty jo paljon kehitystä. Tämä on pitkälti jäsenten eli pelaajien aktiivisuuden ansiota. Lisäksi aikuisjoukkueiden kotipeleissä on ollut todellista ultrakannattajahenkeä, mikä on seuratoiminnan ydintä.”
S: “Pyöritän KoiPS:n kuukausikirjettä ja viestintää sekä osallistun Oton kanssa seuran tapahtumajärjestelyihin. Tiedän siviilityötaustani ansiosta aika paljon johtamisesta ja toimin oikein mielelläni apuna seuratoiminnassa.”
Kuinka kuvailisit Koivukylän Palloseuraa ja sen toimintaa kolmella sanalla?
O: “Lähellä. Laadukas. Innostava. Innostun itsekin joka kerta, kun olen toiminnassa mukana.”
S: “Yhteisöllinen. Heterogeeninen. Vastuullinen. Koivukylän alueella suvaitaan erilaisuutta, ja myös KoiPS ymmärtää tärkeän roolinsa.”
Mitkä ovat seuran tärkeimpiä kehityskohteita?
O: “Ainakin talviolosuhteet, jotka eivät tietenkään ole vain seuran vastuulla. Haluamme aina myös yhä taitavampia pelaajia. Tämä on jo nyt aika hyvällä mallilla, mutta hyvääkin voi kehittää.”
S: “Tarvitsemme lisää tyttöjunioreita, esimerkiksi nykyisten pelaajien iso- ja pikkusiskoja. Porukka luo resurssia ja yhteisöä. Poikapuolella näkyy jo 7-8-vuotiaiden ikäluokissa eri taustoista tulevien pelaajien välistä erilaisuutta, mikä on mahtava ja hyvin palkitseva asia. Tyttöpelaajamäärän kasvun lisäksi toinen kehityskohde on talviharjoitusolot. Seuralla on hyvät kesäkentät, mutta viidentoista kilometrin treenimatka tuntuu talvella aika pitkältä.”
Mikä on jalkapallossa ja seuratoiminnassa parasta?
O: “Ilman muuta suuret tunteet ja onnistumisen kokemukset, joita peli tuottaa. Valmennuksessa on hienoa nähdä, kun pelaajat keksivät uutta ja kehittyvät.”
S: “Jalkapallo on maailman puhutuin kieli, josta melkein kaikilla on jokin käsitys ja mielipide. Seuratoiminnassa on mukana iso määrä innostuneita junioreita, joista jokainen voi kehittyä omalla tavallaan.”
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää KoiPS:n jäsenistölle ja vapaaehtoisille toimihenkilöille?
O: “Kaikki kentille vaan! Siellä se homma tapahtuu. Kun pelaajat saavat pelata, ollaan asian ytimessä.”
S: “Seuraa ei olemassa ilman vapaaehtoisia, jotka tekevät ison määrän arvokasta työtä ja ansaitsevat rajatonta kunnioitusta. KoiPS:ssa on perheitä, joilla on kolmekin lasta mukana toiminnassa. Kyseessä on hieno yhteisö ja lähiöseura, jossa kaikki vapaaehtoistyö on tärkeää. Tämä avautuu, kun toimintaan liittyy mukaan. Voimme pelastaa nuoria ja opettaa heille asioita, joita muuten ei ehkä opittaisi. Ollaan ylpeitä, mitä saamme sinivalkoisissa väreissä aikaan!”
Koivukylän Palloseura kiittää Otto Auraa ja Simo Pöyhöstä vastauksista kysymyksiin ja toivottaa heille erinomaista futisvuotta 2025!


