KoiPS:n nykyiseen strategiaan (2024-2028) on kirjattu seuran monipuolista toimintaa ohjaavat arvot, jotka ovat hyvinvointi, vastuullisuus ja yhteisöllisyys.
Hyvinvointi koostuu muun muassa urheilullisuudesta ja yleisestä liikunnallisuudesta. Vastuullisuuden alaotsikkoja ovat puolestaan avoimuus, sitoutuneisuus ja kestävä kehitys.
Mitä yhteisöllisyyteen tulee, kyseessä on nykypäivänä hyvin yleisesti käytetty sana, jonka varsinainen sisältö jää monesti määrittelemättä. Koivukylän Palloseura tiivistää sen usein tuttuun mottoonsa ”Yksin en ole mitään, mutta yhdessä ME voimme olla!”
Yhteisöllisyys tarkoittaa KoiPS:ssa niin yhdenvertaisuutta kuin vahvaa seurakulttuuria. Jotta käsitteet eivät jäisi vain roikkumaan ilmaan, nostetaan tässä yhteydessä esiin yksi mainio käytännön esimerkki nimenomaan yhteisöllisyyden isosta ja tärkeästä merkityksestä.
Jarmo Kuusisto toimii seuran P13-ikäluokassa joukkueenjohtajana ja apuvalmentajana sekä osallistuu monipuolisesti KoiPS:n muihinkin vapaaehtoistöihin. Hän on muun muassa maalannut Havukosken Sinelli Areenalla seuran kotipukukopin seinät, lattian, katon ja penkit KoiPS:n näköiseksi kokonaisuudeksi.
– Suunnitteilla on vielä joitakin lisäideoita, kuten seuratarroja ja -valokuvia seinille. Ajattelin, että jotain tällaista olisi tehtävä, jotta saamme ympäristöön sopivaa fiilistä mukaan. Autan vapaaehtoistöissä aina tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan, Kuusisto sanoo.
Jarmo liittyi KoiPS:n toimintaan vanhemman poikansa siirryttyä seuraan noin kuusi vuotta sitten. Hän seuraa intohimoisena jalkapallon ystävänä tiiviisti niin Veikkausliigaa, Huuhkajia kuin ulkomaisia huippusarjoja.
– KoiPS on yhteisöllinen ja tärkeä paikallinen toimija, joka on avoin uusille ideoille ja kehityskohteille. Tuntuu todella tärkeältä osallistua lasten ja nuorten huolestuttavaa liikkumattomuutta ehkäisevään toimintaan. Toivon, että tekemäni asiat lisäävät pelaajien motivaatiota ja samalla ylpeyttä omaa seuraa kohtaan, Kuusisto jatkaa.
– On kiva antaa mukaan oma panos ja edistää yhteistä toimintaa. Sinänsä pienistä ruohonjuuritason teoista voi syntyä suuria asioita. On hienoa, jos ne auttavat lapsia ja nuoria pysymään liikunnassa ja jalkapallossa mukana. Toivotan koko seuralle ja sen kaikille joukkueille oikein hyvää futiskautta!
Koivukylän Palloseura kiittää Jarmo Kuusistoa mukavasta juttutuokiosta ja toivottaa puolestaan hänelle itselleen lisää antoisia hetkiä seuratoiminnan parissa!


