Toukokuun puoliväli on ylitetty, eikä hidastumisen merkkejä näy! Viikolla 21 on luvassa tuttuun tapaan rutkasti otteluita, harjoituksia ja jalkapallon tuomaa riemua.
T10 kohtaa FC Kirkkonummen Sinelli Areenalla tiistaina kello 18.15 alkavassa kamppailussa. KoiPS on voittanut alkukauden kolmesta ottelusta yhden, kun vierasjoukkeella on kasassa kolmesta pelistä kaksi voittoa. Luvassa on siis viihdyttävä kamppailu kahden tasaisen joukkueen välillä.
Naisten edustus matkustaa Kontu/3:n vieraaksi torstaina kello 20.40 alkavaan otteluun. Kontu etsii edelleen kauden avausvoittoaan kerättyään ensimmäisestä kolmesta ottelusta yhden tasapelipisteen, kun KoiPS jatkaa sarjan jaetulla kärkipaikalla voitettuaan HPS/TB:n edellisessä ottelussa tyylipuhtaasti 4-0.
Miesten edustus jatkaa sarjakautta Sinelli Areenalla perjantaina kello 19.15, ja tällä kertaa vastaan asettuu Akilles. KoiPS lähtee otteluun sarjataulukon sijalta 11 kahdella pisteellä vierasjoukkueen ollessa kahdeksantena neljällä pisteellä. Kyseessä on kotijoukkueelle tärkeä ottelu, ja Sinelli Areenalle tarvitaan jokaista kannustamaan KoiPS voittoon.
Viikon huipentaa sunnuntaina pelattava P15 ykkösdivarin kamppailu, kun Sinelli Areenalle saapuu vieraaksi Valtti. KoiPS on kerännyt alkukauden seitsemästä ottelusta neljä pistettä Valtin ollessa yhdessä pisteessä. KoiPS on sarjataulukossa yhdeksäntenä vierailijan pitäessä perää.


