Maailman suurin tyttöjen ja naisten jalkapalloturnaus Stadi Cup pelataan Helsingissä tänä vuonna 4.-8. kesäkuuta. Koivukylän Palloseurasta on mukana yhteensä kymmenen joukkuetta.
Suuren suosion saavuttanut tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran 1986, joten se täyttää ensi kesänä neljäkymmentä vuotta. Turnauksen toistaiseksi voimassa oleva osallistujaennätys tehtiin 2023, jolloin mukana oli 460 joukkuetta. Stadi Cupiin on osallistunut joukkueita myös ulkomailta, kuten Ruotsista, Virosta, Thaimaasta ja Yhdysvalloista.
Yksi KoiPS:n turnausjoukkueista on T16-17, joka pelaa turnauksessa kahdella eri peliryhmällä, toinen T16- ja toinen T17-sarjassa. Ääneen pääsee nyt ikäluokan aktiivinen joukkueenjohtaja Katja Ahtiala.
Moi Katja, millä mielin joukkueenne lähtee pelaamaan Stadi Cupia?
– Tytöt lähtevät turnaukseen täynnä intoa. Osa oli mukana jo viime vuonna, osa on Stadi Cupissa nyt ensimmäistä kertaa. Jotkut aloittivat futiksen vasta muutama viikko sitten, joten mukana on porukkaa laidasta laitaan. Joukkueemme on ollut kasassa noin kaksi ja puoli kautta. Kokeneimmat ovat pelanneet jo kolmisen vuotta.
Mitkä ovat päällimmäiset odotuksenne turnaukselta?
– Tärkeimmät tavoitteet ovat pitää kaverien kanssa hauskaa ja nauttia turnauksen tunnelmasta. Voittoja tietysti toivotaan, mutta ne eivät ole pääasia.
Kerrotko hieman omasta taustastasi KoiPS:n seuratoimijana?
– Olen toiminut aktiivisesti joukkueenjohtajana noin kaksi ja puoli vuotta. Myös huoltajan ja apuvalmentajaan roolit ovat tulleet tutuiksi. Itseltäni löytyy pitkää jalkapallotaustaa, sillä pelasin eri seuroissa yhteensä 25 vuotta. Sanoin jo silloin, että vielä joskus minusta tulee futismamma. Mieluummin olen lasteni kanssa toiminnassa mukana kuin pysyisin sivussa.
Miten kautenne jatkuu Stadi Cupin jälkeen?
– Kesäkuussa on vielä muutama sarjapeli. Heinäkuussa osallistumme Helsinki Cupiin, jonka jälkeen pidämme parin viikon tauon. Sarja jatkuu taas elokuussa.
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää KoiPS:n turnausjoukkueille?
– Toivotan kaikille onnistumisia ja iloa peleihin!
Ks. Stadi Cupin otteluohjelma: https://stadicup.fi/turnausinfo/lohkot-ja-otteluohjelma/
KoiPS kiittää Katja Ahtialaa mukavasta keskusteluhetkestä ja toivottaa seuran kaikille turnausjoukkueille antoisaa Stadi Cupia!


