Koivukylän Palloseuran tehoryhmätoiminta on futiskaudella 2025 suunnattu vuosina 2011-2015 syntyneille innokkaille ja motivoituneille tyttö- ja poikajunioreille. Ensi kaudella siihen osallistuvat 2012-2016 syntyneet pelaajat.
Toiminnan päätarkoituksena on tarjota KoiPS:n potentiaalisimmille pelaajille mahdollisuus kehittyä ja kehittää henkilökohtaisia taitoja ammattitaitoisessa valmennuksessa ja laadukkaissa olosuhteissa. Tehoryhmä ei toimi korvaavana harjoitteluna, eikä ole ristiriidassa joukkuetreenien kanssa, vaan antaa yksilöllisen lisäharjoitusmahdollisuuden.
Harjoitukset toteutetaan pienryhmissä, jotta jokaisen pelaajan pelipaikkakohtaiset ja muut yksilölliset kehitystarpeet kyetään huomioimaan. Treenejä on kerran viikossa ja ryhmäleirejä yhdestä kahteen kertaan kaudessa. Lähtökohtana koko toiminnalle on niin pelaajien, vanhempien kuin valmentajien sitoutuminen.
– Mukana on tällä hetkellä yli kuusikymmentä pelaajaa. Haluamme satsata nimenomaan pelipaikkakohtaiseen valmennukseen ja harjoitteluun, KoiPS:n valmennuspäällikkö (11v11) Antti Raudoskoski sanoo.
Tehoryhmän maalivahteja valmentavat Sonja Ferm, Lotta Dufva ja Severi Vartti, puolustajista vastaa Niilo Heikurinen, keskikenttäpelaajista Simo Miettinen sekä hyökkääjistä Raudoskoski. Esimerkkeinä pelipaikkakohtaisesta valmennuksesta käyvät hyvin kk-pelaajat, joiden harjoitussisältöjä ovat liikkuminen pelattavaksi, lyhyet ja pitkät syötöt, niiden salaaminen sekä vartioinnista irtautuminen.
– Harjoituksissamme on säännöllisesti myös pisteidenkeruu- ja maalintekorasteja, jotka ovat saavuttaneet suuren suosion. Tehoryhmän tyytyväisyyskyselyn tulos on 1-10-asteikollamme yli yhdeksän, Raudoskoski jatkaa.
KoiPS:n tehoryhmän pelaajavalintakriteerit:
1) Motivaatio, asenne ja innokkuus harjoittelua kohtaan (myös otteet ja aktiivisuus omassa joukkueessa).
2) Jalkapallotaidot.
3) Kyky keskittyä harjoituksiin ja omaksua uutta.
4) Tehoryhmätoimintaan sitoutuminen ja yhdessä sovittujen pelisääntöjen noudattaminen. Lisätietoja: [email protected] tai puh. 044 767 9507.
Koivukylän Palloseura toivottaa kaikille tehoryhmäpelaajille kovaa treeni-intoa ja erinomaista futiskauden jatkoa!


