Yhteensä kaksitoista valmentajaa Koivukylän Palloseurasta vieraili 20.-21. helmikuuta tutustumismatkalla ruotsalaisessa suurseurassa Hammarby IF:ssä. Heistä ratkaisevan tärkeässä roolissa oli yhteistyön alkukontaktin järjestänyt Jan Lindqvist.
Harjoitus- ja peliseurannan lisäksi tarkoituksena oli tarjota valmentajille mahdollisuus verkostoitua sekä aistia naapurimaan vahvaa jalkapallokulttuuria. Vantaalaiset otettiin Tukholmassa hyvin avoimesti ja ystävällisesti vastaan.
– Tämä oli onnistunut reissu ja kaikin puolin hyvä kokemus. Pääsimme itse vierailun lisäksi keskustelemaan seuramme yhteisistä joukkueisiin ja pelaajiin liittyvistä ajankohtaisista asioistamme. Teimme kaksi päivää hyvin hommia ja saimme Hammarbyn toiminnasta paljon irti, KoiPS.n urheilutoimenjohtaja Simo Miettinen sanoo.
Matkaohjelma sisälsi muun muassa naisten U19-joukkueen harjoitukset, poikien U16- ja U13-ikäluokkien pelit sekä Ruotsin miesten cupin ottelun Hammarby-Brage, joka päättyi yli kuudentoista tuhannen katsojan edessä 2-0-kotivoittoon. KoiPS sai vierailunsa ansiosta hyvän kontaktin tukholmalaisen huippuseuran poika-akatemiaan.
– Työmme jatkuvat nyt Suomessa. Näkemistämme junnupeleistä työstetään pienryhmittäin otteluraportit, jotka esitellään ja käydään läpi seuramme sisäisessä valmentajakoulutuksessa huhtikuussa, Miettinen jatkaa.
– Hammarbyn toiminnassa kiinnittivät huomiota muun muassa valmentajien tarkka roolijako ja seuran pelillinen identiteetti eri ikäluokkien otteluissa. He käyttävät esimerkiksi termiä ”non stop”, joka tarkoittaa, että syötön jälkeen on aina lähdettävä uudestaan liikkeelle. Intensiteetti ja kyky tunnistaa tilanteet olivat erittäin korkealla tasolla.
Ajatus yhteisestä identiteetistä ei jäänyt vain puheeksi, vaan näkyi toistuvasti ja johdonmukaisesti myös itse kenttätoiminnassa. Hammarbyn peli- ja harjoitussisällöt ovat täysin selviä niin pelaajille kuin valmentajille. Miettinen antaa aiheesta osuvan käytännön esimerkin.
– Seurassa laaditaan kunkin teeman mukaisia harjoitteita, joita toteutetaan jo U7-vaiheessa ja kehitetään tämän jälkeen ikäluokasta toiseen. Treenisisällöt ovat pelaajille tuttuja jo alusta lähtien.
KoiPS:n seuravalmentaja Väinö Rahikainen kertoo Miettisen tavoin olevansa tyytyväinen matkan antiin. Mahdollisuus verkostoitua, tutustua uusiin ympäristöihin, saada lisää vaikutteita ja näkökulmia on hänen mukaansa ehdottomasti positiivinen asia.
– On antoisaa voida reflektoida ja kehittää omaa toimintaa. Vaikka Hammarbyn perustyö sinänsä ei paljon poikkea meistä, huomiota herättivät etenkin akatemiapuolen isot resurssit, huippuolosuhteet ja päätoimisten työntekijöiden suuri määrä, Rahikainen sanoo.
– Eri ikäluokkien pelaajat ovat erittäin taitavia, aktiivisia, aloitteellisia ja ongelmanratkaisukykyisiä. He ovat sekä peli- että harjoitustilanteissa koko ajan täysillä läsnä asian ytimessä ja keskittyvät vain oleelliseen. Olisi kiinnostavaa tietää lisää joukkueensa kanssa hillitysti neljä kertaa viikossa treenaavien 12-13-vuotiaiden pelaajien omatoimisesta harjoittelusta.
KoiPS:n toiveena ja tavoitteena on, että yhteistyö Hammarbyn kanssa jatkuu myös tästä eteenpäin. Tukholmaan on kuluvan vuoden aikana mahdollisesti suunnitteilla seurojen juniorijoukkueiden välinen harjoitusottelutapahtuma. Peli on nyt avattu ja kontakti jo olemassa.
Koivukylän Palloseura kiittää Hammarbytä ystävällisestä vieraanvaraisuudesta ja toivottaa kaikille valmentajilleen antoisia hetkiä tuleviin koulutustilaisuuksiin!


