Onnittelut Vesa-Pekka Vartille!
KoiPS:n miesten edustusjoukkueen huoltaja Vesa-Pekka ”Vesku” Vartti valittiin seurassa marraskuun kuukauden vapaaehtoiseksi ja sai palkinnoksi kuntokeskusketju EasyFitin lahjakortin.
Vartti on toiminut tehtävässään kahteen eri otteeseen yhteensä viisi vuotta. Hän jatkaa huoltajana näillä näkymin myös ensi kaudella, mutta toivoo samalla toimintaan mukaan uusia nuoria vapaaehtoisia.
Moi Vesku, kerrotko hieman omasta KoiPS- sekä mahdollisesta muusta jalkapallo- ja urheilutaustastasi?
– Minulla on omaa yleisurheilutaustaa, kunnes aloitin parikymmentä vuotta sitten lasteni kautta futiksen parissa. Olen toiminut KoiPS:ssa käytännössä kaikissa vapaaehtoisrooleissa, kuten joukkueenjohtajana, huoltajana, apuvalmentajana ja rahastonhoitajana.
Mikä seuran vapaaehtoistoiminnassa motivoi ja ilahduttaa eniten?
– Tärkeintä on yhteisöllisyys ja se, että näkee läheltä, mitä pelaajille voi antaa ja mahdollistaa. Mukavien ihmisten kanssa on kiva olla mukana ja saada uusia kavereita. On motivoivaa nähdä, kuinka tärkeää toiminta on lapsille ja nuorille. Koska kaikilla perheillä ei ole yhtäläisiä lähtökohtia, on ollut palkitsevaa tehdä talkoohommia ja muuta varainkeruuta sekä pyrkiä tätä kautta pienentämään toimintamaksuja. Tämä on yhteiskunnallisestikin erittäin tärkeää.
Mikä KoiPS:sta tekee viihtyisän toimintaympäristön?
– KoiPS oli meille alun perinkin luonnollinen valinta, sillä liittyessämme seuraan asuimme Koivukylässä. Tämä on kotoisa yhteisö, jossa on helppo olla mukana. Lisäksi on ollut antoisaa kohdata monikulttuurisuutta ja tutustua muualta muuttaneisiin henkilöihin.
Kuinka seura voisi vielä kehittyä?
– KoiPS on profiloitunut kasvattajaseuraksi, joten valmennuksen on jo juniorivaiheessa oltava mahdollisimman laadukasta. Toiminta on esimerkiksi päätoimisten työntekijöiden ja seuravalmentajien ansiosta kehittynyt vuosien varrella todella paljon. Vaikka taso on jo hyvä ja suunta oikea, tätä identiteettiä voidaan vahvistaa vielä entisestään.
Mikä jalkapallossa on parasta?
– Ilman muuta tunteiden vuoristorata – varsinkin, kun pelejä seuraa sivusta eikä itse voi vaikuttaa kenttätapahtumiin. Toimintaan tuo sisältöä, että joskus olo on kuin maansa myyneellä ja toisinaan suorastaan euforinen, jos on esimerkiksi otettu voitto meitä etukäteen kovemmasta vastustajasta.
Koivukylän Palloseura onnittelee Vesa-Pekka Varttia valinnasta kuukauden vapaaehtoiseksi ja toivottaa hänelle erinomaista futiskautta 2026!


