Pihapelit yhä elossa
Pohjois-Helsingissä sijaitsee tavallinen pääkaupunkiseutulainen lähiö, jonka kerrostaloyhtiöiden keskellä on pieni aukio. Kun paikan läpi tuli kuljettua tässä yhtenä arki-iltapäivänä, yksi yllättävä kohtaus pysäytti.
Aukiolle oli kokoontunut joukko arviolta 10-12-vuotiaita lapsia, joita taisi olla yhteensä viisi tyttöä ja neljä poikaa. Heillä oli pallo mukanaan ja peli alkamassa. Kun pari tyttöä kertoi sääntöjä, muut odottivat kiltisti kuuntelemassa.
Pieni aukio oli yhdeksälle pelurille vähän ahdas, mutta nerokkaasti laaditut säännöt poistivat ”ongelman”. Lapset pelasivat tosissaan, pitivät hauskaa, nauttivat liikunnan ja yhdessäolon riemusta.
Pallon ajauduttua pelialueen ulkopuolelle, muuan ohikulkija palautti sen lapsille. Vastauksena oli ystävällinen ”kiitos paljon”. Hetken tuntui kuin olisi ollut jossakin päin Keski- tai Etelä-Eurooppaa.
Koko tämä pariminuuttinen tapahtumasarja ikään kuin kampitti väitteitä, joiden mukaan lasten ja nuorten pihapelikulttuuri on kuolemassa sukupuuttoon. Samalla se herätti muutamia tärkeitä kysymyksiä.
Mitä tulisi tehdä, jotta edellisen kaltaiset pihapelihetket alkaisivat taas yleistyä? Mikä olisi eri ikäisille lapsille ja nuorille sopiva suhde omatoimista ja toisaalta ohjattua liikuntaa? Kuinka heitä voisi ylipäätään innostaa ja motivoida yhä enemmän urheilun ja liikunnallisen elämäntavan pariin?
Avainrooleissa ovat niin perhe ja muu lähipiiri kuin koulu ja urheiluseurat. Jos asiaa katsotaan liikuntaharrastuksen lisäksi kilpaurheilun näkökulmasta, juuri kodin merkitys korostuu.
- Suomalaisessa jalkapallossa huippupelaajakehityksen tärkein tukiyksikkö on pelaajan perhe, jonka roolia seuratoiminta voi merkittävästi täydentää. Liitto taas tukee seuroja ja niiden ihmisiä. Tämä perustilanne tuskin muuttuu hetkeen, Jalkapallon Juniorivalmentajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Erkko Meri ottaa aiheeseen kantaa Suunnanmuutos-blogissa (15.11.2020): https://jalkapalloblogi.com/2020/11/15/kommentti-puurot-ja-vellit-sekaisin-pelaajakehityskeskustelussa/
- Kun tarkastelee esimerkiksi A-maajoukkuetasolle nousseiden pelaajien polkuja, reitit ovat hyvin erilaisia. Ehkä merkittävin yhdistävä tekijä näyttää olevan juuri kodin vahva tuki urheilijaksi kasvamisessa jo pienestä pitäen.
Meri kirjoittaa tekstissään paljon muutakin puhuttelevaa asiaa, joten saakoon se ansaitsemansa lukusuosituksen. Kyse on osin ikuisuusaiheista, jotka tuskin sisältävät aukottomia totuuksia, mutta useat esimerkkitapaukset alleviivaavat urheilevien lasten ja nuorten kehityksen yhteydessä nimenomaan kodin ja perheen keskeistä merkitystä.
Samalla palautuu taas mieleen, kuinka ison määrän ajatuksia yksi arkinen pihapelitilanne saattoikaan herättää. Yhtä kaikki – lapset ja nuoret, liikkukaa omalla ajallanne ja nauttikaa joka hetkestä!
Mitri Pakkanen
Kirjoittaja on urheilutoimittaja ja jalkapallovalmentaja, joka on toiminut KoiPS:ssa Fortum Tutorina.