Seuraleiri osui nappiin!

Koivukylän Palloseuran 45-vuotisen historian ensimmäinen Seuraleiri järjestettiin Liikuntakeskus Pajulahdessa 15.-16. marraskuuta. Kaksipäiväinen tapahtuma oli suunnattu KoiPS:n kaikille vuosina 2013-2018 syntyneille tyttö- ja poikajunioreille. Leirille osallistui yhteensä yli kuusikymmentä pelaajaa. Tapahtuman kustannuksiin käytettiin osin Urlus-Säätiön https://urlus.fi avustuksia. – Harjoittelimme kuudessa ryhmässä muun muassa laukaisutaitoa ja maalintekoa, minkä lisäksi tietysti pelasimme. Ohjelma sisälsi kolme futistreeniä, yhden kehonhuoltoharjoituksen,…

Lue lisää

Koulutus kannattaa aina!

Koivukylän Palloseura kannustaa eri ikäluokkiensa valmentajia suorittamaan niin seuran sisäisiä kuin muiden tahojen järjestämiä valmentajakoulutuksia. KoiPS:n P16-joukkuetta yhdessä Väinö Rahikaisen kanssa valmentava Sami Huopainen käy parhaillaan Palloliiton UEFA C -koulutusta. Toiminta sisältää tutorointia ja mentorointia niin harjoitus- kuin ottelutilanteissa, joiden suunnitteluun ja toteutukseen kouluttaja keskittyy. Muita koulutussisältöjä ovat valmentajan johtamistaidot suhteessa joukkueen ikävaiheeseen sekä myöhemmin…

Lue lisää

Toimintaa ihan jokaiselle!

KoiPS:n monipuolisen jalkapallotoiminnan yksi osuva motto on ”vauvasta vaariin”, joka toteutuu juniori-ikäluokkien ohella mainiosti seuran aikuisjoukkueissa. Nousua Nelosesta ylöspäin tavoittelevien naisten ja miesten lisäksi KoiPS:sta löytyvät naisten harrastejoukkue Kottaraiset, miesten Vitosessa pelaava Dynamo sekä ikämiesten Old Boys. Kyse on matalan kynnyksen futisliikuntaryhmistä, joihin kaikki uudet pelaajat ovat lämpimästi tervetulleita. – Olimme päättyneellä kaudella 70-vuotiaina seurahistoriamme…

Lue lisää

Uusi hallitus aloittaa toimintansa

KoiPS hyväksyi Sinelli Areenan klubitalollaan 28. lokakuuta 2025 syysvuosikokouksessaan seuran talousarvion ja toimintasuunnitelman 2026. Kaikki jäsen- ja kausimaksut päätettiin säilyttää ennallaan. Lisäksi vahvistettiin, että KoiPS:n pitkäaikainen puheenjohtaja Pasi Lod jää vuodenvaihteessa seuran hallituksesta sivuun. Hänet valittiin samalla syyskuussa 1980 perustetun Koivukylän Palloseuran historian ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi 1. tammikuuta 2026 lähtien. Hallituksesta jää pois joulukuun lopussa myös…

Lue lisää

Aloittavan ikäluokan joukkuetoiminta käyntiin!

Koivukylän Palloseuran aloittavan ikäluokan (T20 ja P20) joukkuetoiminta futiskaudella 2026 käynnistyy marraskuun ensimmäisellä viikolla. Lämpimästi tervetuloa mukaan! Vuonna 2020 syntyneiden lasten joukkueiden pelaajat ovat harjoitelleet KoiPS:n Tenavaliigassa toukokuusta lähtien kerran viikossa. Viime torstaina oli viimeinen treenikerta, kunnes ensi viikosta eteenpäin he alkavat harjoitella omina joukkueinaan. Treenejä on talvikaudella lähialueen kouluissa kahdesti viikossa. – Valmennus on…

Lue lisää

Päättäjäisissä palkintosadetta!

Koivukylän Palloseura vietti futiskauden perinteisiä päättäjäisiään tiistaina 21. lokakuuta Havukosken koulun auditoriossa. Tilaisuudessa jaettiin seuran 5v5-ikäluokille peliryhmäkohtaisesti kolme tsempparipalkintoa ja yksi fair play -palkinto sekä 8v8- ja 11v11-joukkueiden pelaajille yksi tsemppari- ja yksi fair play -palkinto. Heidän lisäkseen KoiPS:ssa ensimmäisen kokonaisen kauden pelanneen ikäluokan (T19 ja P19) pelaajat saivat ansiomitalin. Tässä Koivukylän Palloseuran muut palkitut…

Lue lisää

Miesten edustuksen avoimet harjoitukset viikoilla 44-46

Miesten edustusjoukkueen avoimet harjoitukset järjestetään ma 27.10. – to 13.11. Sinelli areenalla. Joukkue harjoittelee talven aikana 2 kertaa viikossa laadukkaissa olosuhteissa. Joukkueen vastuuvalmentajana toimii Simo Miettinen (UEFA B, VEAT). Joukkueen runkoa pyritään muokkaamaan nuoremmaksi, muutamalla kokeneemmalla pelaajalla vahvistettuna. Lopullinen joukkue kaudeksi 2026 valitaan avoimien harjoitusten jälkeen. Joukkue tulee koostumaan kahdesta maalivahdista ja 20 kenttäpelaajasta. Joukkue…

Lue lisää

Kulttuuritulkki tukee ja auttaa!

Koivukylä ja etenkin Havukoski kuuluvat Vantaalla alueisiin, joiden asukkaista hyvin merkittävä on maahanmuuttajataustaisia perheitä. Tämä näkyy luonnollisesti myös KoiPS:n toiminnassa ja jäsenrakenteessa. Seuran tärkeänä tavoitteena onkin tavoittaa näitä perheitä yhä paremmin, jalkauttaa niille tietoisuutta KoiPS:n toimintatavoista ja -kulttuurista, helpottaa käytännön asioita ja välttyä turhilta väärinymmärryksiltä. Tämän takia seura järjestää keskiviikkona 22. lokakuuta vieraskielisille ja maahanmuuttajataustaisille…

Lue lisää

Tsemppiä kauden päätökseen!

Koivukylän Palloseura pelaa kauden 2025 viimeisen sarjaottelunsa naisten Nelosessa lauantaina 11. lokakuuta, jolloin se kohtaa kotikentällään Sinelli Areenalla IF Gnistan/2:n. KoiPS on erinomaisen alkukautensa jälkeen kerännyt Nelosen nousulohkon kymmenestä pelistään kaksitoista pistettä. Sarjasijoitus on kahdentoista joukkueen lohkossa tällä hetkellä kahdeksas, mutta se nousee, jos lauantain ottelu päättyy kotivoittoon. Annetaan nyt puheenvuoro KoiPS:n kapteenille ja omalle…

Lue lisää

Koivukylän Palloseuran viikkokatsaus viikolle 41

Syyskauden viimeinen täysi peliviikko Sinelli Areenalla käynnistyy viikon 41 myötä.    KoiPS P12 kohtaa torstaina Sinelli Areenalla kello 20:00 sarjan viimeisessä ottelussaan HJK/Arabia sinisen. Kotijoukkue varmistaa voitolla sarjanousun kakkoseen, kun taas kolmantena olevalla HJK:lla ei ole enää panosta viimeisessä ottelussa. KoiPS voitti edellisen ottelunsa KJP:ta vastaan 1-5, ja HJK voitti FC KTP Juniorit/valkoisen 6-3.   …

Lue lisää